Osa 19. Ikävän tunne suuri

Oli kesän ensimmäinen aamu ja valmistujaispäivä. Edvin oli herännyt jo aikaisin. Muiden heräämistä odotellessaan hän siivosi Kreivittären hiekkalaatikon.
Missähän Amanda nyt oli? Edvinin mieleen juolahti. Tulisiko hän valmistujaisiinsa? Miksi Edvin nyt huolehti Amandasta? Oma vikansa, jos muutti pois kotoaan niin. Silti huolestuneet uhkakuvat tunkivat hänen mieleensä. Entä jos sisko oli joutunut onnettomuuteen? Tai päätynyt rikoksen uhriksi? Elikö hän vielä? Kummallinen möhkäle tarttui Edvinin kurkkuun.

Kun luokka odotti saliin menoa  Kaupungintalon aulassa, Maria kysyi: -Miksei Amanda ole täällä.
-Hän... ei päässyt paikalle, mutisi Edvin.
-Miksei? Marian paras ystävä Gunnel kysyi.
 -Arvaahan sen, sanoi viime hetkellä paikalle tullut Silvia. -Amanda on unohtanut tämän, koska häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Edvin raivostui. -Uskalltakin sanoa noin minun siskosta! hän huusi.
-Rauhoittukaa! käski Gunnel. -Te ette voi mennä saliin silmät mustina. Nyt ne alkavat jo soittaa.

Oppilaat siirtyivät heille varattuihin etupenkkeihin.Yksi jäi tyhjäksi. Silvia istui siihen ja jätti tyhjän penkin reunaan. Rehtori nousi puhujan korokeelle ppitämään puhetta. -Rakkaat nuoret ja heidän omaisensa, hän aloitti. -Teille on koittanut tärkeä päivä. Saatte tänään käteenne llukion päättötodistuksen.

Rehtorin puhe meni ohi Edvinin korvien. Hän ajatteli Amandaa, jonka toidistus oli muiden mukana isossa ruskeassa kirjekuoressa. Kuka sen noutaisi? Toivottavasti Amanda selviäisi maailmalla ilman päättötodistustaan. Edvin havahtui haaveistaan. Joku oli jo noussut hakemaan todistustaan.

-Gunnel Vanichi, sanoi rehtori. Gunnel nousi ylös ja käveli hakemaan todistuksensa niin kuin oli harjoiteltu. Edviniä kylmäsi. Tämä litania oli luettu läpi jo vaikka kuinka monta kertaa. Vanichi Gunnel, Mesijärvi Amanda, Mesijärvi Edvin...

Gunnel palasi paikalleen ja rehtori lausui: -Amanda Mesijärvi. Kukaan ei noussut.
-Amanda Mesijärvi, rehtori lausui uudestaan. Edvin ei meinannut pysyä kaavussaan. Mitä hän voisi tehdä?

Kun rehtori kuulutti kolmannen kerran Amandan nimen Edvin nousi ja käveli eteen.
-Amanda ei valitettavasti päässyt paikalle, hän sanoi.
-Vai niin. Voitko sinä viedä todistuksen hänelle? rehtori pyysi ja antoi kaksi paperia Edvinin käteen.

Juhlapäivän kunniaksi perhe meni syömään pizzeriaan.
-Oletteko valmiit tilaamaan? tarjoilija kysyi.
-Hmm. -Minä voisin ottaa herkkusienirisoton, Katariina sanoi. -Entä te lapset?
-Pizza Margheritan, Aida tilasi.
-Minulle pepperonipizza, sanoi Edith.
Edvin päätti kokeilla kesäähedelmäpizzaa.

He saivat rukansa ja alkoivat syömään.
-Täällä pitäisi käydä useamminkin, Katariina sanoi.
-Niin, Edith myönsi. -Vaikka saahan kotoakin aivan hyvää pizzaa.
-Mutta risottoa ei. Tämä on sitä paitsi hirveän hyvää. Tiedättekö,äiti teki usein risottoa, kun tuli tuli vieraita. Hän rakasti italialaista ruokaa.
-Mummi oli varmaan oikea ruokavirtuoosi. Milloin hän muuten kuoli? Edvin kysyi.

-Öh.. Taisi olla vähän ennen kuin muutin Appaloosa Plainsiin, Katariina keksi.
 -Mutta etkö sinä... Edith aloitti, mutta sai yllättäen ruokaa kurkkuunsa. Katariiina huokaisi helpotuksesta. -Harmi, etteivät Daniel ja Heidi päässeet paikalle, hän sanoi.
-Niin. Olipa huonot työajat, Edvinkin myönsi.
 -Mutta Amandaa minulla on kyllä ikävä, Aida huokasi
-Niin, mutta se on Heidin vika. Hölmö meni sekoittamaan Amanda-raukan herkän pään taikauskoisilla höpinöillään, Edith sanoi ja haukkasi palan pizzansa reunasta.

-Älä ole sitä mieltä. Voitko olla varma, ettei Heidi ole oikea noita? Tai, ettei Amandan keittoksilla olisi taikavoimia? Edvin kysyi haastavasti.
-Voin! Tuohon ei nyt kukaan muu lukuunottamatta heitä kahta ole uskonut sitten keskiajan! Edith tiuskaisi.
-Hei, olkaa nyt rauhassa, sanoi Aida, joka pelkäsi keskustelun muuttuvan riidaksi. -Tuskin vika on Heidissä. Amanda vain sattui kiinnostumaan noituudesta. Mitä pahaa siinä on?
-Mutta kiinnostuminen aivan eri asia kuin... Edith aloitti, mutta Katariina keskeytti hänet:
-Otetaanko jälkiruokaa? hän kysyi.
-Ei. Ainakin minä olen täynnä, sanoi Edith.

-Jälkiruokaa ei (ouh!) tule,(auh!) kokki sanoi kouristellen. -Onko täällä joku, joka on (ouh!) käynyt ensiapukurssin tai töissä hoitoalalla?
-Minä olen, sanoi Edith ja nousi pöydästä.

-Eihän sinulla ole mitään allergiaa? Edith varmisti.
-Ei muuten kuin siitepölylle.
-Hyvä. Silloin minulla on tuohon lääke, sanoi Edith ja antoi kokille kapselin.
-Pitääkö TUO niellä? hän ihmetteli.

-Pitää. Niele vain reippaasti.
Kokki näytti epäilevältä, mutta nieli kapselin.
 -Ai. Se menikin alas helpommin miltä näytti.
-Muista juoda päälle vettä. Kouristuksen pitäisi mennä pian pois, Edith neuvoi.

Edvinistäkin otettiin valokuva, joka ripusettiin seinälle muiden viereen.

Edith ei ollut pitkään aikaan ehtinyt sekoittamaan kemikaaleja, mutta nyt siihen tarjoutui tilaisuus. Hän keksi yrittää saada aikaan hyvän puhdistusaineen helpottamaan töitä. Pitäisikö anoa siirtoa farmaseutiksi? Siellä saisi sekoitella lääkkeitä koko ajan. Ehkä hän saisi työparin, joka olisi yhtä kiinnostunut kemiasta kuin Edithkin. Ehkä hänenkin olisi vaikeaa olla tekemisissä muiden kanssa, mutta ei Edithin. 

Aida leikki Kreivittären kanssa.
-Ota kiinni. Ota kiinni, hän yllytti.
Luuleeko tuo minua muka niin tyhmäksi, että luulee minun jahtaavan tuota? Kreivitär ihmetteli. No jahtaanpas ihan vain mieliksi.

Pönttö oli mennyt tukkoon, mutta onneksi viemäripumppu oli keksitty.

 Edvin surffasi netissä etsien vapaata työpaikkaa, jossa hänen kätevät lahjansa pääsisivät oikeuksiinsa. Armeija kuulemma tarvitsi niitä. Alokas Mesijärvi, kenraali Mesijärvi. Ne kuulostivat hyviltä. Eivätkös tytöt olleetkin heikkoina univormuihin?

Edvin kävi kysymässä paikkaa ja sai sen. Alikersantti jopa vinkkasi vapaan asunnon, jos "Edvin nyt haluasi jo omilleen." Edvin muutti sinne jo samana iltana.

Aida paistoi aamiaiseksi leipää. Hän rakasti puu-uunia. Seisominen lastan kanssa mitään tekemättä oli jotenkin terapeuttista ja ruoka vieläpä maistui hyvältä.

Krivittären mielestä oli aikaa teroittaa kynnet. Raapimispuu oli rikki ja siksi sen mielestä tuoli oli riittävän hyvä. Harmi vain että Aida oli syömässä, eikä ollut yhtään iloinen.

-Tuhma kissa! hän sanoi. -Nyt on tuolissa naarmut. -Sitä ei saa raapia. Ei saa.
-Miau, sanoi Kreivitär ylimielisesti. Sen mielestä tuolia olisi aivan hyvin voinut raapia. Siitä ei tullut edes töhnää kynsien alle niin kuin seinistä.

Aida halusi ruskettua ja nauttia kuumasta kesäpäivästä. Hän vaihtoi uimapuvun päälle ja valitsi kaikkien pehmeimmän pyyhkeensä. Radiosta tuli rentoutusmusikkia. Aida keskittyi vain siihen ja aurinkoon, joka lämmitti ihanasti selkää.

Edith pelaisi shakkia, mutta se oli hieman tylsää itseään vastaan.
-Tietenkin minä voisin syödä tämän siirron jälkeen mustan kuningattaren. Tai lähetin. Ellen siirrä jotain muuta, hän mietti.

Katariina, Aida ja Edith keksivät lähteä iltauinnille. Taksi oli tulikuuma.
-Olisihan ollut parempi mennä kävellen? Katariina mietti.
-Ranta on kaukana! tytöt vastasivat yhdestä suusta.

Vesi oli lämmennyt hellepäivän aikana, mutta onneksi ei liikaa. Ranta oli äkkisyvä, mutta siitä huolimatta naiset uivat uivat kauas rannasta.
-Älä mene liian syvälle, äiti, Aida huolehti.
-Älä hermoile. En minä mikään dementiamummo ole, Katariina sanoi ja ui reippain vedoin kohti vastarantaa.

Vesi ympäröi Katariinan. Se kannatteli häntä. Aivan lähellä hyppeli kaksi suurta kalaa. Rannalle oli saapunut lauma villihevosia. Auringon lasku oli värjännyt maiseman pehmeisiin väreihin.
-Mikä kesäidylli, Katariina huokasi hiljaa.

Edith oli mielestään uinut jo tarpeeksi. Ilta alkoi jo hämärtyä ja ilma viiletä. Nuotiossa oli puita ja vieressä tulitikkuja. Hän raapaisi tikun ja heitti sen puihin.

Katariina ja Aidakin tulivat.
-Haluaako joku vaahtokarkkeja? Katariina kysyi.
-Mistä sinä keksit? Aida ihmetteli.
-Kaupassa sai kaksi pussia yhden hinnalla ja ajattelin, että meille tulee ehkä nälkä, Katariina sanoi.

-Ihanaa. Tämmöisiä reissuja pitäsi tehdä useammin, sanoi Edith.
-Niin. Naisteniltoja vain naisten kesken, Aida jatkoi.
-Eihän minulla ole vielä mikään kiire naimisiisn äiti? Edith kysyi.
-Ei toki. Minä vain haluaisin, että suku jatkuisi, Katariina sanoi. -Ja ei se haittaa, jos et ole rakastunut vielä kehenkään. Voit olla vaikka Aidan kaaso.

Aida vaikeni ja yritti keskittyä vaahtokarkkeihinsa. -Ei, hän sanoi pienellä äänellä.
-Miksi ei? Edith kysyi, mutta silloin hänen vaahtokarkkinsa syttyivät palamaan. Edith katseli hiiltyneitä möhkäleitä. -Ehkä ne ovat hyviä sisältä, hän arveli.

Edith mastoi ja irvisti. -Hyi! Nämä ovat aivan mustia sisältäkin!
-Ota uudet, Katariina ehdotti.
-Ei. Kyllä nämä voi syödä.

Silloin kuului huuto. Katariina, Aida ja Edith kääntyvät katsomaan.
-Mikä tuolla miehellä on hätänä? Ada ihmetteli.
-Sitä pitää mennä auttamaan! Edith päätti.

-Saanko auttaa? Olen hygienisten bakteerinkeräyspaikkojen vastaavana tohtori Simanon parantolassa, kysyi Edith, joka ei kehdannut sanoa ammatikseen alusastian putsaajaa. Hän otti esiin pienen laitteen. -Katso tätä, Edith käski ja naksautti sen päälle. -Sinuun...Ei...Satu... Sinuun...Ei... Satu....Olet...Täysin...Terve, hän sanoi hitaasti.
-Hei! Mitä tämä...  mies kysyi, mutta hiljeni äkisti ja vajosi hypnoosiin.

Hän lysähti maahan. -Mitä tapahtui? mies kysyi.
-Olet nyt terve. Mene kotiisi lepäämään, Edith käski.

He palasivat kotiin. -Oliko ikävä pikkuinen? Aida kysyi ja halasi Kreivitärtä.

Kreivitär löysi uuden nukkumapaikan Edvinin entisestä huoneesta.

Kun aamu tuli Edith soitti pizzerian kokilta saamaansa numeroon.
-Onko kaikki hyvin? Sinulla ei ole ollut uusia kouristuksia? hän kysyi.
-Voin aivan hyvin. Se oli varmaan ruuansulatusongelma, kokki vastasi.
-Hyvä. Minä voinkin lähteä töihin, Edith sanoi ja sulki puhelimen.

Kun Katariina tuli alas syömään Aida ja Edith olivat lähteneet jo töihin. Katariina otti lautasellisen Aidan tekemiä lettuja. Joskus oli aivan mukavaa olla yksin hiljaisessa talossa.

Syötyään Katariinakin aloitti työt. Hän jatkoi kirjaansa, mutta tänään se ei innostanut. Hiljaisessa talossa ajatukset tulivat mieleen. Missä hän olisi nyt, jos ei olisi tavannut Heidiä vuosia sitten? Olisiko hän vanha yksinäinen nainen Monte Vistassa? Olisiko hänellä ystäviä? Tai uusi rakkaus? Vai olisiko hän jäänyt suremaan lapsiaan niin, että olisi nyt täysin masentunut ja työkyvyttömyyseläkkeellä?

Katariina sulki koneen. Kirjoittamisesta ei tulisi nyt mitään. Hän asetti kankaan telinelle ja alkoi maalata. Katariina oli jo pitkään haaveillut perijöiden muotokuvaseinästä. Ensin sai olla vuorossa omakuva. Eikä mitään syrjäytynyttä mummoa vain Katariina sellaisena kuin nyt oli.

Illalliseksi oli Aidan tekemää kummaa carbonaraa. Kun he söivät Katariina kysyi:
-Aida, minä olen miettinyt yhtä asiaa uimareissusta asti. Onko sinulla ja Orlandolla kaikki kunnossa?
Aida tunki lopun ruuastaan suuhun ja sanoi: -Ei! Tai siis on! Kaikki on aivan hyvin, mutta...

-Äh! Eb jaksa selittää, Aida sanoi ja haukotteli. -Minä taidan painua pehkuihin. Hyvää yötä.
-Hyvää yötä, sanoi Edith. -Missä sinun sormuksesi muuten on?
-Hyvää yötä! ärjäisi Aida ja marssi yläkertaan.

-Onko Aida puhunut sinulle jotain? kysyi Katariina.
-Ei. Tai silloin kun hän kävi viimeksi treffeillä, niin hän tuli kotiin ja kuiskasi: "Se on nyt ohi".
-Ai niin kurjasti kävi, Katariina sanoi.
-Öh siis miten? Purkivatko he kihlauksen? Edith varmisti.
-Niin varmaan kävi.

Kun Edith tuli töistä hän oli onnellinen. Alusastoille voisi sanoa hyvästit. Edithin pomo oli kuullut ensiavun antamisesta ravintolassa ja rannalla joten Edithistä oli päätetty tehdä ensihoitaja.

Kun Katariina seuraavana päivänä sai omakuvansa valmiiksi, hän alkoi työstämään Edithin muotokuvaa.
-Pitääkö minun kauankin seisoa mallina? Edith kysyi.
-Ei. Osaan kyllä maalata lapseni vaikka unissani, sanoi Katariina.
-Unissasi varmaan, mutta entä valveilla?
-Älä hermoile, Katariina käski. -Silmät ovat kaikkein vaikeimmat. Nyt kun ne ovat valmiit olet vapaa lähtemään.

Aida oli tuonut nykyisen työ- ja entisen koulukaverinsa Victorian kylään.
-Ai kun teillä on kiva koti, Victoria sanoi. -En olekaan käynyt täällä ennen.
-Niin. Minustakin tämä on parempi. Paljon valoisampi ja kodikkaampi.
-Muistatko ne bileet? Victoria kysyi.

-Joo! Yksikin nukahti, Aida nauroi.
-Se oli Orlando. Etkö muka muista? Tehän seurustelette. Vai seurusteletteko enää? Victoria kysyi.
Aida vaihtoi äkkiä puheenaihetta. -Luigi lähetti muuten hauskan videon. Haluatko nähdä?

-Hauska! Victoria nauroi. -Tuon jälkeen varmaan muistaa varoa vesiliukumäkiä.
-Onneksi sille ei käynyt pahasti, Aida sanoi. -On muuten outoa miksi nauretaan toisten sattumuksille.
-Niin kyllä vähän on. Ei minua naurattaisi jos itse olisin tuossa tilanteessa.

Kun Aida lähti vessaan tuli Edith keskustelemaan.
-Hei. Muistatko kouluajat? Kun se historianopettaja. Oliko sen nimi Pauliina? Väitti yhtenä päivänä vahingossa, että Simstein keksi painovoima teorian vaikka oikeastihan se oli Uuston.
-Historianopettaja oli Paula. Se jäi eläkkeelle valmistumisen aikoihin. Enkä muista koko juttua. Mitä eroa niillä muka on? Victoria kysyi haukotellen.

-On paljonkin eroa! Simsein oli se jolla kaikissa kuvissa hiukset pörröttää, ja... Edith aloitti, mutta Victoria keskeytti luennon.
-Minun on varmaan jo aika lähteä. Alkaa olla myöhä.

Katariina heräsi aikaisin eikä saanut enää unta. Hän pani tohvelit jalkaansa ja lähti ulos. Oli aamu ja siksi vähän viileää, mutta aurinko oli nousemassa ja tästä laiskottelupäivästä tulossa kaunis. Lehti ei ollut vielä tullut. Katariinaa alkoi viluttaa ja hän meni takaisin sisään.

Suihkun ja pukeutumisen jälkeen Katariina alkoi tehdä aamupalaksi leipää.
Kyllä tytöt ilahtuvat uunituoreesta ruuasta, hän ajatteli tyytyväisenä ja vaivasi taikinaa.

-Pitäisikö sinutkin harjata pikkuinen? Joo. Pitäisi, Aida jutteli, ja otti esille harjan. Kreivitär seisoi ylväänä kuin prinsessa ja antoi kamarineitonsa armeliaasti harjata pölyt ja irtokarvat pois.

Katariina sai Edithin muotokuvan valmiiksi ja se ripustettiin yläkerran aulaan toisen perijän paikalle.

Tytöt innostuivat pelaamaan shakkia.
-Muistathan, että minä olen harjoitellut paljon, Edith muistutti.
-Muistan, mutta kyllä minäkin osaan, sanoi Aida ja siirsi kuningatteren uhkaamaan Edithin kuningasta. -Shakki!

-Miksi sinä noin teit? Edith ihmetteli. -Nyt minä voin syödä kuningattaresi tällä tornilla ja saan sinun kuninkaasi nurkaan. -Shakkimatti! Minä voitin.
-Olet kai sittenkin minua parempi, Aida sanoi. -Taidankin lukea sen kirjan, jonka nimi on: Ratsut vastaan tornit niin ehkä oppisin.

Aida sai ylennyksen perjantaina. Nyt hänestä oli tullut apuopettaja.

Säästettyään pitkään rahaa Edith sai järjestettyä itselleen kunnon laboratorion ja sinne uusia laitteita.

Aida innostui puutarhanhoidosta. Hän osti kauniin saviruukun ja kylvi sinne jääkaapista tonkimansa hedelmän, mutta oli istutusvaiheessa jo autuaasti unohtanut mikä se oli.

Toisen hän sentää muisti. Koska istutettava oli omenapuu hän kylvi sen maahan. Omena ei olisi selvinnut ruukussa. -Viereen sopisi sitruunapuu, Aida suunnitteli. Hänen mieleensä välähti Orlando. Olisiko tämäkin pitänyt sitruunapuusta?

-Unohda hänet, Aida käski itseään. Siemenet olivat nyt loppu. Aida otti esiin kirjansa ja istui penkille lukemaan, mutta ei saanut Orlandoa mielestään. Kirja oli nimittäin rakkausromaani. Se kertoi naisesta joka halusi kihloihin poikaystävänsä kanssa, mutta tämä oli sanonut ettei halunnut vakavaa suhdetta.

Illalla Aida sai puhelun pomoltaan.
-Ai juhlat? hän kiinnostui. -Tietysti tulen!
-Ota koko perheesi vain mukaan, pomo kehotti.

Mutta kun he saapuivat juhliin Aida tunnisti portilla tutun miehen.
-Sinä täällä? Orlando kysyi.
-Olen. Mistä tunnet Luigin? Aida kysyi vuorostaan.
-Etkö muka ole tiennyt että hän on isäpuoleni? Minähän asun täällä.

-Tiedätkö? Niiden treffien jälkeen minä näin unta, että olin matkalla häihimme, Aida sanoi.
-Älä? Mitä siinä tapahtui?
-Me juoksimme kohti kirkkoa, mutta sinä irrottit otteesi kädestäni. Yritin ottaa sinua kiinno, mutta huusit: -Minä en halua kanssasi naimisiin.
-Minäkin näin hääunta, sanoi Orlando mietteliäänä. -Juoksimme kohti kirkkoa käsi kädessä. Minä sanoin, etten halua pilata elämääsi ja lähdin pois. Sinä juoksit perässä.
-Sama uni. Oliko siinäkin päivä ja valoisaa? Aida kysyi.
-Oli. Tänään on muuten kaunis tähtitaivas.

He istuivat maahan. Aida tunsi kuinka Orlandon käsi osui hänen kätensä alle.
-Anteeksi, hän mutisi nolona.
-Ei se mitään. Sinulla on ihana käsi, Orlando sanoi ja hymyili hieman.
Aida asettui puolimakaavaan asentoon Orlandon viereen.

-Muistatko ensitreffit koulun pihalla? Aida kysyi.
-Muistan, Orlando sanoi. -Mutta eikö se ollut teidän pihalla kun me istuimme näin?
-Ja oli nollakeli. Edvin ja Amanda rakensivat lumilinnaa. Oliko se lumihiutalepäivä?
-Ei. Lumihiutalepäivänä saimme kumpikin ensisuudelman, Orlando muisteli.
-Niin, Aida huokasi ja painautui lähemmäs Orlandoa.

Nyt olisi kiva saada palautetta juonesta, tekstistä ja kuvista. Päätyvätkö Aida ja Orlando sittenkin yhteen?

PÄIVITYS! Kävin simswikiassa josta sain tietää, että Luigi on Orlandon isäpuli ja hän asuu tämän luona. Muutin tuota vuoropuhelua hieman.